Säitä on pidellyt
Sääharrastus on oikeastaan seurausta puutarhaharrastuksesta. Kun käy töissä toisella paikkakunnalla, niin kasvukauden aikana sitä aina mietti, että minkälainen sää puutarhassa on päivän aikana oikein ollut. Täältä on etelärannikolle matkaa n. 50 km, mutta usein se on aika paljon, niin lämpötiloissa kuin myös sademäärissä. Toinen syy sääaseman hankintaan on orastava aurinkolämpö-projektimme, josta kerromme toisaalla tällä sivustolla.
Hankimme sääaseman kesällä 2008, joten tilastoja on kertynyt jo yli kymmenen vuoden ajalta. AWEKAS -sääsivustolta löydät meidän historiatiedot graafisessa muodossa. Awekas.at on globaali itävaltalainen sivusto johon kuuluu tuhansia sääasemia ympäri maailman.
Jotta sääasemasta olisi iloa myös muille, olemme liittyneet jäseneksi sääsivustoille. Linkit näille sivustoille vieressä.
Valitettavasti Nordic Weather -sivusto potkaisi meidät ulos, koska sääaseman toiminnassa oli vuosia sitten ongelmia; ensin hajosi sademittari, ja sitten tuulimittarin kaapelin liitin.