Mitä tehtäisiin?
Ostetaanko talo vai rakennetaanko itse?
Vanhan talon ostaminen olisi ollut helpoin ratkaisu, mutta siihen se helppous olisi saattanut loppuakin.
Kun rakennukselle on ehtinyt kertyä ikää kymmenen, kaksikymmentäkin vuotta, ei kaikki enää ole uudenveroista.
Puhumattakaan siitä, että rakennusmääräykset ovat ehtineet muuttua, eivätkä vanhat omakotitalot enää täytä
nykytiedon mukaisia suosituksia tai määräyksiä.
Päädyimme siis rakentamaan itse uuden, omien toiveiden mukaisen talon.
Minne rakennetaan?
Yksi tärkeimmistä valintaperusteista talon sijainnille oli oma rauha, joten tontin piti olla suuri.
Tämä sulki pois taajamat, ja niin suuntasimme katseemme vähän kauemmas ympäröivään maaseutuun.
Työmatkan pituus ei kuitenkaan saanut muodostua kohtuuttomaksi, joten teimme eri paikoista "koeajoja" töihin ja
kellotimme matkaan kuluneen ajan. Matka-ajan ylärajana oli tunti, mutta yritimme tietysti pitää sen mahdollisimman
lyhyenä.
Löysimme mieluisan tontin Mäntsälästä Nummisten kylästä.
Onko meistä rakentajiksi?
Vaikka olimme molemmat omilla tahoillamme jo kertaalleen rakentaneet talon, mietimme silti urakan
suuruutta ja sitä, jaksaisimmeko tehdä sen vielä kerran. Edellinen rakennusprojekti oli viety läpi
nuoruuden innolla, mutta nyt olimme jo lähes 50-vuotiaita.
Päätimme kuitenkin yrittää - ajatuksenamme tehdä itse lähes kaikki.